Mitä maksuttomalla arviointikäynnillä tapahtuu?
Anne on huolestunut isänsä Pentin kotona pärjäämisestä. 85-vuotias Pentti on jäänyt leskeksi viisi vuotta sitten ja liikkuminen on jäänyt tämän jälkeen vähiin. Kävelykyky on heikentynyt selvästi viime vuosien aikana, eikä Pentti lähde enää yksin ulos. Pentti on liikkunut aiemmin paljon ja vaimon kanssa kävivät kävelyllä lähes päivittäin. Nykyään päivät kuluvat pääasiassa television ääressä. Koska Anne asuu toisella paikkakunnalla ja hän ei ole päivittäin huolehtimassa isästään. Tämän vuoksi Pentti tarvitsee apua myös arkitoimintoihin, kuten siivoamiseen, kaupassa käyntiin sekä ruoanlaittoon.
Anne on huomannut ilmoituksen KotiSeniorin maksuttomasta arviointikäynnistä ja haluaa kuulla tarkemmin, mitä apua he voisivat saada Pentille kotiin. Niinpä Anne ottaa yhteyttä KotiSeniorin asiakaspalveluun ja sopii ajan maksuttomaan arviointikäyntiin.
Maksuttoman arviointikäynnin sisältö
Kotiseniorin työntekijä saapuu Pentin luokse arviointikäynnille sovitusti ja Anne on tullut itsekin paikalle. Aluksi Pentti ja Anne kertovat Pentin elämäntarinaa ja tämänhetkistä tilannetta. Kotiseniorin työntekijä kyselee arjen voimavaroista ja huolta aiheuttavista tekijöistä kotona pärjäämisen suhteen. Hän arvioi myös Pentin kävelyä, tuolilta ylösnousua ja siirtymisiä. Pentin ja Annen kertomusten ja Kotiseniorin työntekijän arvioinnin pohjalta on selvää, että Pentti hyötyisi kotipalvelusta sekä Fysioseniorin fysioterapeutin toteuttamasta kotikuntoutuksesta. Anne ja Pentti toivovat, että käynnit alkaisivat mahdollisimman pian, joten ensimmäinen käynti sovitaan jo seuraavalle viikolle.
Iloisin mielin Pentti jää odottamaan oman kotipalvelun työntekijän ensimmäistä käyntiä. Myös Anne on helpottunut, koska ulkopaikkakuntalaisena hän saa vihdoinkin apua iäkkään isän asioiden hoitoon!